Luulin
K-7
Luna/Draco
Draama
sana 96. Ensirakkaus (vapaa valinta)
Disc. Rown
A/N: Tämä on itselleni todella henkilökohtainen ficci. En usko, että kaikki tätä ymmärtävät :/ Kuitenkin...


Hän oli kaunis, kauniimpi, joskaan ei kaunein. Toisten silmissä paloi kiihko jotakuta, jotain kohtaan, hän vain katseli taivaanrantaa näkemättä sitä. Kaiketi asiat olivat hänelle kuten olivat, kiinteitä ja aina niin paikallaan pysyviä. Hän oli katsokaas materialisti. Luulin. Ihmisistä ei pitäisi luulla asioita, silloin huomaa vain erehtyneensä, kuten minä silloin joskus hänestä.

Aluksi se oli sitä, että hän nyökkäsi minulle käytävällä ja hymyili, ei sitä ympäriinsä käänneltyä hymyä minkä muut nostivat kasvoilleen, vaan pienen ja huomaamattoman kuten tuhahdus talviaamussa, se, joka katoaa kaiken paljouteen muiden puhaltaessa ilmat keuhkoistaan ulos.

Yksinäisenä hän huusi perääni "hei Luna" ja puhui ja puhui ja puhui ihan vain puhumisen paljoudesta, kaiketi, kuin olisi lopulta vain puhunut itselleen eikä minulle. Näin jälkeenpäin ajateltuna siis, sillä silloin hän puhui minulle ja vain minulle ja minä olin onnellinen jokaisesta sanasta, huomiosta, jostain, jota joskus saattaisin kutsua ystävyydeksi.

"Hän on paha", sanoivat muut tietämättä yhtikäs mitään.
"Halusin pikkusiskon", hän hymähti ja minä tiesin, ettei kukaan muu ollut kuullut siitä aiemmin.

Vuotta myöhemmin näin hänet suutelemassa Pansy Parkinsonia.

Puolen vuoden päästä löysin itseni itkemästä kylpyhuoneessa.



***
kommentteja?