Title: Menguante
Author: Gin / Ill
Rating: (wannabe) K-15
Paring: Herm/Luna
Genre: (wannabe) Romance
Summary: Lunan mielestä Hermione on mieleltään sulkeutunut
Haaste: Hatusta nostettua meets FanFic100, sanana ympyrä
Disclaimer: Rown.
A/N: 832 tekotaiteellista sanaa itselleni kokemattomasta aiheesta, K-15 femmestä. Kommentteja?
***
Hän puhui kielellä, jota väitti espanjaksi, español. Minun mielestäni hänen äänensä ei sopinut sellaisiin sanoihin, mirada más lejos, olisin mielummin kuunnellut hänen lukevan minulle riimukirjastaan, toque las estrellas Hermione, lausuvan unohdettuja kelttiläisiä lauseita historian värittämällä äänellään, menguante, kunnes hän opetti minut lausumaan ámeme por favor, ámeme!
~
En ollut koskaan ajatellut Lunasta paljoa, ja kun ajattelin, en niinkään lähimmäisen rakkautta henkivässä mielessä. Enemminkin turhauduin siitä, että hän oli korpinkynnessä, tuvassa jonne minutkin olisi lajiteltu ilman vapaata tahtoani, ja teki itsestään ristiriitaisen uskomalla asioihin, joita ei ole olemassakaan. Minä uskoin asioihin, joita saatoin koskettaa tai joita joku oli koskettanut luotettavan todistajan läsnäollessa. Luna ei halunnut edes hipaista.
Jossain välissä kuudennetta vuottani yllätin hänet kävelemässä yksinään kirjaston hämärällä käytävällä. Olin palauttamassa erään muodonmuutosten tutkielman oheismateriaalia Prillille, hän vieraskielistä Aprenda el español -teosta. Kohotin kai kysyvästi kulmakarvojani, sillä Luna kertoi silmiään räpäyttämättä, että joku oli nähnyt ruttusarvisia nistaiskejä Espanjan rannoilla, että hän halusi lähteä joululomalla sinne isänsä avuksi etsimään niitä. Minä vastasin, ettei niitä ollut, ja jos olisikin, niin kumman kauas ne olivat Ruotsista ajautuneet. Mietin miksi edes muistin niiden muka-olevien kotipaikan.
Luna ei halunnut todistella minulle mitään. Joululoman loputtua minä kysyin häneltä matkatessamme Suureen saliin näkikö hän, koskiko hän, näkikö hän jonkun koskevan niitä otuksia. Luna hymyili vain, hiveli uusinta kirjaansa, joka pursusi uusia espanjalaisia sanoja. Kuulin, ettei se ollut olennaista, että hän oli kyllä tuntenut niiden läsnäolon tai ainakin uskonut tuntevansa.
"Mirada más lejos."
Katso kauemmas, Luna väitti sen tarkoittavan, lisäsi anteeksi kuinkani jälkeen, että olin liian likinäköinen, liian sulkeutunut ympärilleni piirtämäni ympyrän sisään. Hänen äänessään ei ollut vihaa, ei eleissä eikä silmissä, mutta sitä hän tunsi. Jälkikäteen yllätyin siitä, että hän ehdotti minulle silloin opettavansa minua. Jotta näkisin kauemmas säde kertaa säde kertaa pii -alueestani. En tiennyt hänen osaavan laskentoa. Oli ihan sen seikan aiheuttaman hämmennyksen syytä, että suostuin.
Me nojauduimme Tylypahkan kylmään seinämään Harryn näkymättömyysviitan alla. Hän saattoi osoittaa tähteä taivaalta ja minä luin sen kaksitoista erilaista nimeä kansistaan irtoavasta riimukirjastani. Luna sieppasi sivut käsistäni, luki unenomaisesti sieltä täältä ja pyysi minua sitten osoittamaan mille tähdelle nimet kuuluivat. Epäröin, enhän minä ollut ehtinyt vielä opetella tämän pallonpuoliskon tähtien muinaisia synonyymeja ulkoa. Ei niitä saanut nimetä väärin.
Ehdotin viimein kirkasta täplää Morriganiksi. Luna sulki kirjan nenäni edestä, eikä vastannut olinko ollut oikeassa. Hän totesi, ettei sillä ollut väliä, ja veti kirjan taakseen piiloon, kun yritin katsoa itse. Luna tarttui minuun kylmillä käsillään, pelästyin ihan niiden viileyttä, veti meidät seisomaan. Hän heitti pois omat kenkänsä, innostui tanssimaan ja veti minut pieneen kahden henkilön piirileikkiin yökasteen keskelle.
"Toque las estrellas Hermione!"
Niin, vapaasti käännettynä hän halusi minun koskettavan tähtiä, minua vain pelotti josko joku kuulisi huudot ja veisi meiltä tupapisteitä, antaisi jälki-istuntoa. Kurkota tähtiin, ota sieltä Morrigan ja pistä se taskuusi, hän melkeimpä lauloi. Katselin, miten Luna ojensi kätensä, oli painavinaan peukalollaan ja etusormellaan erään tähden sakaroita, otti sen käteensä ja ojensi sen sitten minulle.
Olisin halunnut sanoa, että Luna vain hullutteli, komentaa häntä olemaan olematta lapsellinen. Hänen luottavainen katseensa sai minut ottamaan tähden vastaan, minä painoin sen tiukasti sydäntäni vasten ja sanoin ilkikurisesti Lunan erehtyneen. Ettei tämä tähti suinkaan ollut Morrigan. Se oli Luna. Menguante, Luna korjasi minua, kuunsirppi vain. Minä annoin hänen vetää minut selälleni maahan, teimme puoli tusinaa ruohoenkeliä ennen nukkumaan menoa.
Tunsin oloni korniksi, kun ehdotin meidän tapaavan salaa tähtitornissa. Kevät oli tullut liian äkkiä, kesä tulisi varmasti vielä nopeammin ja veisi kuun taivaalta. Kiedoin käteni ympärilleni ja etsin muiden tähtien seasta Morrigania, josta Luna oli irroittanut minulle palasen. Vaikkeivat muut sitä nähneet, minä kannoin Menguantea aina mukanani. Se olisi kiintotähteni, kun joskus eksyisin.
Luna viipyi kauan omilla teillään, ennen kuin näin hänen hopeaisten hiustensa työntyvän ovenraosta sisään. Hymyilin pienesti, polvistuin lattialle, odotin hänen liittyvän seuraani. Hän kävelikin erään ikkunan luo, katseli ulos yöhön, etsi hänkin meidän tähteämme, vain valitsi erään ja laskeutui sitten viereeni lantion kuvio kaavun alta muodostuen, huulet sinertäen.
Varoen minä ojensin käteni, kosketin hänen hiuksiaan, suutelin ruusuista suuta Lunan hätkähtämättä. Miksi olisikaan. Odotin hänen keskeyttävän, sanovan, etteivät tytöt tehneet tällaista keskenään, reagoivan kuten minä joskus olisin. Hänen korvaansa vasten minä kysyin, kuinka toista pyydetään rakastamaan. Español. Siitähän tämä kaikki oli alkanut.
"Ámeme por favor, ámeme."
Lunaa matkien minä toistin niitä sanoja kuin ne olisivat ainoat, mitä ylipäätänsä osasin. Välittämättä kylmyydestä avasin kaavun soljen, vedin napit läveistään. Suukottelin läpi kohmean kehon, viileän kuten hänen tähtiä poimivat kätensä. Tietämättä mitä tehdä sivelin sormillani vyötärön muotoja, seurasin ihon alta kuultavia sinertäviä suonia. Hiljaa hän sanoi, ettei sillä ollut väliä. Ei kaiken tarvinnut mennä oikein, täydellisesti.
Hän nosti paitani helmaa katsomatta minua, kosketti niin kevyesti, että luulin vain kuvittelevani. Ehkä kuvittelinkin. Suljin silmäni ja jatkoin siitä ajatuksesta eteenpäin. Luna oli antanut minulle sirpin itsestään, jotta koskettaisin tähtiä, jotta näkinsin kauas. Mutta minä halusin loputkin, että hän rakastaisi minua, rakastaisi.
Sinä yönä minä tahdoin osoittaa hänelle, mitä tunsin. Aamun tullen Luna katsoi minua surullisesti, siirsi hiukset paljaalta rinnaltani syrjään, kohensi viittani helmaa täysin pukeutuneena. Hän sanoi, että oli yrittänyt. Kertoi, etten koskaan oppisi. Ettei minun olisi tarvinnut todistella mitään, että hän oli jo tiennyt. Ettei hän koskaan voisi antaa minulle tarvitsemaani konkretiaa, en voisi koskea Lunaa, en nähdä häntä, en nähdä kenenkään koskevan. Luna katosi portaikkoon ja minä puristin Menguanten itseäni vasten.
***
FIN
Author: Gin / Ill
Rating: (wannabe) K-15
Paring: Herm/Luna
Genre: (wannabe) Romance
Summary: Lunan mielestä Hermione on mieleltään sulkeutunut
Haaste: Hatusta nostettua meets FanFic100, sanana ympyrä
Disclaimer: Rown.
A/N: 832 tekotaiteellista sanaa itselleni kokemattomasta aiheesta, K-15 femmestä. Kommentteja?
***
Hän puhui kielellä, jota väitti espanjaksi, español. Minun mielestäni hänen äänensä ei sopinut sellaisiin sanoihin, mirada más lejos, olisin mielummin kuunnellut hänen lukevan minulle riimukirjastaan, toque las estrellas Hermione, lausuvan unohdettuja kelttiläisiä lauseita historian värittämällä äänellään, menguante, kunnes hän opetti minut lausumaan ámeme por favor, ámeme!
~
En ollut koskaan ajatellut Lunasta paljoa, ja kun ajattelin, en niinkään lähimmäisen rakkautta henkivässä mielessä. Enemminkin turhauduin siitä, että hän oli korpinkynnessä, tuvassa jonne minutkin olisi lajiteltu ilman vapaata tahtoani, ja teki itsestään ristiriitaisen uskomalla asioihin, joita ei ole olemassakaan. Minä uskoin asioihin, joita saatoin koskettaa tai joita joku oli koskettanut luotettavan todistajan läsnäollessa. Luna ei halunnut edes hipaista.
Jossain välissä kuudennetta vuottani yllätin hänet kävelemässä yksinään kirjaston hämärällä käytävällä. Olin palauttamassa erään muodonmuutosten tutkielman oheismateriaalia Prillille, hän vieraskielistä Aprenda el español -teosta. Kohotin kai kysyvästi kulmakarvojani, sillä Luna kertoi silmiään räpäyttämättä, että joku oli nähnyt ruttusarvisia nistaiskejä Espanjan rannoilla, että hän halusi lähteä joululomalla sinne isänsä avuksi etsimään niitä. Minä vastasin, ettei niitä ollut, ja jos olisikin, niin kumman kauas ne olivat Ruotsista ajautuneet. Mietin miksi edes muistin niiden muka-olevien kotipaikan.
Luna ei halunnut todistella minulle mitään. Joululoman loputtua minä kysyin häneltä matkatessamme Suureen saliin näkikö hän, koskiko hän, näkikö hän jonkun koskevan niitä otuksia. Luna hymyili vain, hiveli uusinta kirjaansa, joka pursusi uusia espanjalaisia sanoja. Kuulin, ettei se ollut olennaista, että hän oli kyllä tuntenut niiden läsnäolon tai ainakin uskonut tuntevansa.
"Mirada más lejos."
Katso kauemmas, Luna väitti sen tarkoittavan, lisäsi anteeksi kuinkani jälkeen, että olin liian likinäköinen, liian sulkeutunut ympärilleni piirtämäni ympyrän sisään. Hänen äänessään ei ollut vihaa, ei eleissä eikä silmissä, mutta sitä hän tunsi. Jälkikäteen yllätyin siitä, että hän ehdotti minulle silloin opettavansa minua. Jotta näkisin kauemmas säde kertaa säde kertaa pii -alueestani. En tiennyt hänen osaavan laskentoa. Oli ihan sen seikan aiheuttaman hämmennyksen syytä, että suostuin.
Me nojauduimme Tylypahkan kylmään seinämään Harryn näkymättömyysviitan alla. Hän saattoi osoittaa tähteä taivaalta ja minä luin sen kaksitoista erilaista nimeä kansistaan irtoavasta riimukirjastani. Luna sieppasi sivut käsistäni, luki unenomaisesti sieltä täältä ja pyysi minua sitten osoittamaan mille tähdelle nimet kuuluivat. Epäröin, enhän minä ollut ehtinyt vielä opetella tämän pallonpuoliskon tähtien muinaisia synonyymeja ulkoa. Ei niitä saanut nimetä väärin.
Ehdotin viimein kirkasta täplää Morriganiksi. Luna sulki kirjan nenäni edestä, eikä vastannut olinko ollut oikeassa. Hän totesi, ettei sillä ollut väliä, ja veti kirjan taakseen piiloon, kun yritin katsoa itse. Luna tarttui minuun kylmillä käsillään, pelästyin ihan niiden viileyttä, veti meidät seisomaan. Hän heitti pois omat kenkänsä, innostui tanssimaan ja veti minut pieneen kahden henkilön piirileikkiin yökasteen keskelle.
"Toque las estrellas Hermione!"
Niin, vapaasti käännettynä hän halusi minun koskettavan tähtiä, minua vain pelotti josko joku kuulisi huudot ja veisi meiltä tupapisteitä, antaisi jälki-istuntoa. Kurkota tähtiin, ota sieltä Morrigan ja pistä se taskuusi, hän melkeimpä lauloi. Katselin, miten Luna ojensi kätensä, oli painavinaan peukalollaan ja etusormellaan erään tähden sakaroita, otti sen käteensä ja ojensi sen sitten minulle.
Olisin halunnut sanoa, että Luna vain hullutteli, komentaa häntä olemaan olematta lapsellinen. Hänen luottavainen katseensa sai minut ottamaan tähden vastaan, minä painoin sen tiukasti sydäntäni vasten ja sanoin ilkikurisesti Lunan erehtyneen. Ettei tämä tähti suinkaan ollut Morrigan. Se oli Luna. Menguante, Luna korjasi minua, kuunsirppi vain. Minä annoin hänen vetää minut selälleni maahan, teimme puoli tusinaa ruohoenkeliä ennen nukkumaan menoa.
Tunsin oloni korniksi, kun ehdotin meidän tapaavan salaa tähtitornissa. Kevät oli tullut liian äkkiä, kesä tulisi varmasti vielä nopeammin ja veisi kuun taivaalta. Kiedoin käteni ympärilleni ja etsin muiden tähtien seasta Morrigania, josta Luna oli irroittanut minulle palasen. Vaikkeivat muut sitä nähneet, minä kannoin Menguantea aina mukanani. Se olisi kiintotähteni, kun joskus eksyisin.
Luna viipyi kauan omilla teillään, ennen kuin näin hänen hopeaisten hiustensa työntyvän ovenraosta sisään. Hymyilin pienesti, polvistuin lattialle, odotin hänen liittyvän seuraani. Hän kävelikin erään ikkunan luo, katseli ulos yöhön, etsi hänkin meidän tähteämme, vain valitsi erään ja laskeutui sitten viereeni lantion kuvio kaavun alta muodostuen, huulet sinertäen.
Varoen minä ojensin käteni, kosketin hänen hiuksiaan, suutelin ruusuista suuta Lunan hätkähtämättä. Miksi olisikaan. Odotin hänen keskeyttävän, sanovan, etteivät tytöt tehneet tällaista keskenään, reagoivan kuten minä joskus olisin. Hänen korvaansa vasten minä kysyin, kuinka toista pyydetään rakastamaan. Español. Siitähän tämä kaikki oli alkanut.
"Ámeme por favor, ámeme."
Lunaa matkien minä toistin niitä sanoja kuin ne olisivat ainoat, mitä ylipäätänsä osasin. Välittämättä kylmyydestä avasin kaavun soljen, vedin napit läveistään. Suukottelin läpi kohmean kehon, viileän kuten hänen tähtiä poimivat kätensä. Tietämättä mitä tehdä sivelin sormillani vyötärön muotoja, seurasin ihon alta kuultavia sinertäviä suonia. Hiljaa hän sanoi, ettei sillä ollut väliä. Ei kaiken tarvinnut mennä oikein, täydellisesti.
Hän nosti paitani helmaa katsomatta minua, kosketti niin kevyesti, että luulin vain kuvittelevani. Ehkä kuvittelinkin. Suljin silmäni ja jatkoin siitä ajatuksesta eteenpäin. Luna oli antanut minulle sirpin itsestään, jotta koskettaisin tähtiä, jotta näkinsin kauas. Mutta minä halusin loputkin, että hän rakastaisi minua, rakastaisi.
Sinä yönä minä tahdoin osoittaa hänelle, mitä tunsin. Aamun tullen Luna katsoi minua surullisesti, siirsi hiukset paljaalta rinnaltani syrjään, kohensi viittani helmaa täysin pukeutuneena. Hän sanoi, että oli yrittänyt. Kertoi, etten koskaan oppisi. Ettei minun olisi tarvinnut todistella mitään, että hän oli jo tiennyt. Ettei hän koskaan voisi antaa minulle tarvitsemaani konkretiaa, en voisi koskea Lunaa, en nähdä häntä, en nähdä kenenkään koskevan. Luna katosi portaikkoon ja minä puristin Menguanten itseäni vasten.
***
FIN
*kommenttia*
